Pelastuslaitosten UATP kiertue 29.9. / Itälenkki 3

Etusivu > Artikkelit > UPL Blogi > Pelastuslaitosten UATP kiertue 29.9. / Itälenkki 3

Kiertue lähti jälleen käyntiin. Tällä viikolla ja jatkossakin ollaan kolmena päivänä reissussa. Valmistelusuunnitelmissa oli varattu kiertuepäiviksi tiistai, keskiviikko ja torstai. Tämä siksi, että joka maanantai noudettaisiin esittelykalusto maahantuojilta ja perjantaisin palautettaisiin. Onneksi ja kiitos siitä maahantuojille, saimme kaluston käyttöön koko kiertueen ajaksi. Tällä järjestelyllä saimme jokainen kouluttaja kaksi kokonaista toimistopäivää viikolle.

Loviisa oli tänäänkin aamun aloituspaikka. Siellä ilahdutti paikalla olevien työvuorojen päätös suojautua itsekin hengityssuojilla. Arvostan sitä. Meitäkin pitää suojata. Mehän kierrämme kolmen pelastuslaitoksen (IUP, KUP, LUP) koko pelastus- ja ensihoitohenkilöstön luona. Kädet, sormet ja kaikki muutkin ristiin, että kukaan meistä kolmesta kouluttajasta ei altistu ja ettemme vie mukanamme asemalta toiselle mitään tarpeetonta. Otin oikein kuvan malliksi muillekin asemille. Huomatkaa, että päällystökin osallistui.

Nyt jo kolmantena kiertuepäivänä alkaa rutiinit näkymään. Kaikki kolme päivää on kierretty samaa Itälenkkiä. Päätösasemana KUP:n Tuusula-Kerava. Sielläkin rutiinit toistuvat. Kun tullaan ja aloitetaan on osa lähtenyt keikalle ja loputkin, lähtevät mukaan. Onneksi se on lenkin viimeinen paikka ja voimme joustaa. Ja keikat ovat lyhytkestoisia automaatteja tai peruutuksia. Kaikki (tai lähes) saivat koulutuksen ja vaihdoimme taas rastien järjestystä, jotta meistä kouluttajista pitkämatkalaiset pääsivät aiemmin kotiin.

Keikat kuuluvat alaan, eikä sille voi mitään. Toivottavasti aiheesta keskustellaan sitten myöhemminkin ja tasataan tietoja vuoron sisällä. Jos ei sitten koko vuoro jää keikan takia ilman tutustumismahdollisuutta

Tiedoksi muille kiertueille ja paloasemille, emme voi kesken päivää sovitusta aikataulusta poiketa, koska se aikaero vyöryisi kaikille asemille.

Tuo sähköauto vie liikaa huomiota aiheesta. Audi e-tron on aika hulppea kapistus. Joillakin mielenkiinto ja kysymykset kohdistuvat autoon, eikä siihen kiertueen aiheeseen, toimintaan sähköauton kanssa pelastustehtävässä. Ymmärrettävää, mutta ohjaamme huomion lempeästi, mutta tehokkaasti pian aiheeseen.

Huomenna sitten keskilenkille KUP Pelastuskeskukselta alkaen kohti Espoo rundia. Taas meidän pitää opetella reitit ja miten asemille päästään milloinkin sisälle. Pidämme kuitenkin tiukasti kiinni aikataulusta – laadusta tinkimättä.

Katso kuvia seuraavalta sivulta!

Samankaltaiset artikkelit