Turvallisuusasiantuntijan esittely

Etusivu > Artikkelit > Uutiset > Turvallisuusasiantuntijan esittely

Moikka!

Olen Miia ja aloitin turvallisuusasiantuntijan tehtävässä Uudenmaan Pelastusliitolla syyskuun puolivälissä. Toimenkuvani painottuu turvallisuusviestinnän ja -koulutuksen sekä yrityskoulutuksen tehtäviin.

Yksi isoimmista tavoitteistani on pystyä tulevaisuudessa tukemaan alueen sopimuspalokuntia turvallisuusviestinnän toteuttamisessa sekä tuottamaan käyttöön erilaista turvallisuusviestinnän materiaalia. Materiaalista haluan nykyaikaista ja helposti lähestyttävää, jotta sopimuspalokunnat voivat hyödyntää sitä turvallisuusviestinnän eri toiminnoissa.

Tausta-ammatiltani olen sairaanhoitaja ja työuraa siltä osin ehti kertyä reilut 8 vuotta. Sopimuspalokunnassa olen ollut mukana lähes koko ikäni, vuonna 1995 vei tie ensimmäistä kertaa palokuntanuorten leirille.

Ja nyt tästä pääsi käymään näin, että rakkaasta harrastuksesta tulikin työ.

Odotan innolla yhteistyötä eri toimijoiden kanssa ja mahdollisuutta olla mukana kehittämässä toimintaa yhdessä! Minulle saa aina soittaa ja tulkaa ihmeessä moikkaamaan toimistolle, lupaan keittää kahvit tai teet!

Samankaltaiset artikkelit

  • |

    Uudenmaan päällystöseminaari 27.4. Aino Areenalla

    Toimivat johtamistavat palokunnassa Vuonna 2022 liitto teki kyselyn, jossa kartoitettiin palokuntien tuen tarpeita eri osa-alueilla, ja sen vastauksista nousi erityisesti esille palokuntien päällystöjen tuen tarve. Keväällä 2023 saatiin aloitettua Toimivat johtamistavat palokunnassa -ohjelma Uudenmaan Pelastusliitossa. Ohjelman tarkoitus oli alusta saakka tukea palokuntien päällystöä johtamisessa, jaksamisessa ja tehtävien hoitamisessa. Loppukeväästä toteutettiin liiton jäsenpalokuntien päällystöille tarkempi kartoituskysely…

  • Uuden toiminnanjohtajan Teresa Pentikäisen esittely

    Teresa Pentikäinen on palkattu Uudenmaan Pelastusliiton toiminnanjohtajaksi 1.8.2020 alkaen.

    Uudenmaan Pelastusliiton jäsenyhdistysten toiminnan tukeminen ja yhteistyö sidosryhmien ja muiden yhteistyötahojen kanssa ovat avaintehtäviä hänen työssään. Pentikäisen vastuulla on Uudenmaan Pelastusliiton toiminnasta vastaaminen liiton hallituksen ohjeistuksen mukaisesti.