Liikuntakalustokilpailun tulokset
Palokuntanuorten liikuntakalustokilpailu järjestettiin CTIF-kilpailutapahtuman yhteydessä.
Palokuntanuorten liikuntakalustokilpailu järjestettiin CTIF-kilpailutapahtuman yhteydessä.
Tutustumismatka oli osa pidempiaikaista Uudenmaan Pelastusliiton alueen palokuntien yhteistyötä SDH Jevíčkon kanssa.
Jos et ehtinyt vielä tähän ilmoittautumiserään, ei kuitenkaan huolta!
Uudenmaan Pelastusliitto järjestää palokuntanuorten liikuntakalustokilpailun 18.5.2019
Hei kaikki!
Palokuntanuorten Pistoliekki 2019 -koulutusleirin valmistelut ovat jo hyvällä mallilla ja etenevät suunnitelmien mukaisesti aikataulussa. Leiritoimikunta on aloittanut leirin valmistelun jo viime vuoden puolella, marraskuun lopulla, pitämällä ensimmäisen leiritoimikunnan kokouksen. Tämän jälkeen leiritoimikunta on kokoontunut kahdesti, ja seuraava kokouskin on jo aivan kulman takana.
Jälleen on jokavuotiset veteraanien pilkkikisat saatu järjestettyä, vaikka jään puute siirsikin kisat Tammisaaresta jälleen Vihtijärvelle.
Lauantaina 11.5.2019 järjestämme länsi-Uudenmaan Pelastuslaitoksella (Palomiehentie 1, 02750 Espoo, asema 10) sopimuspalokunnan hallintoon keskittyvän päivän.
Kansalliset CTIF-kilpailut tänä vuonna lauantaina 18.5.2019 Otaniemen urheilukentällä Espoossa, osoite Otaranta 6, 02150 Espoo!
Pistoliekki 2019 -koulutusleirin verkkosivut on avattu ja löydät ne osoitteesta www.upl.fi/pistoliekki2019
Uudenmaan Pelastusliitto teki toukokuussa 2018 muutoshakemuksen Palosuojelurahastolle koskien sopimuspalokuntien hakemuksen piirissä olevia asusteita.