Palokuntakilpailua ja yhteishenkeä Naantalin auringossa – UPL:n kolme joukkuetta tekivät loistotyötä CTIF SM-kilpailuissa

Etusivu > Artikkelit > Palokuntakilpailua ja yhteishenkeä Naantalin auringossa – UPL:n kolme joukkuetta tekivät loistotyötä CTIF SM-kilpailuissa

Lauantaina 6.9. Naantalin aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kun UPL:n kolme joukkuetta – UPL 1, UPL 2 ja UPL nuoret – astuivat CTIF SM-kilpailujen kisakentälle täynnä jännitystä, intoa ja päättäväisyyttä. Päivä oli kuin tehty sopimuspalokuntaviikon loppupuolen juhlistamiseen: eri ikäisiä palokuntalaisia eri puolilta Suomea, upea sää, kannustava yleisö ja joukkueet, jotka olivat valmiita kilpailemaan Kuparivuoren urheilukentällä.

Mistä lähdettiin liikkeelle?

Lähdetään siitä, että liitto hankki LähiTapiolan ja Markku H. Aarnio -säätiön avulla CTIF -kilpailuun tarvittavan kilpailukaluston ja kuljetusvälineet. Sitten lähdettiin miettimään, millä saada palokuntalaiset kiinnostumaan lajista. Torstaina 21.8. Asolan VPK:lla järjestettiin ensimmäiset nuorten treenit uudella kalustolla Marko Aalon ja Vilma Suomen johdolla, niin että koko rata toteutettiin rasteina. Mukana oli nuoria Asolan VPK:sta ja Rajakylän VPK:sta lajiin tutustumassa, ja myös Kauklahden nuorten joukkue tuli mukaan harjoittelemaan.

Siitä se sitten lähti. Samana iltana oli paikalla useita aikuisia auttamassa nuorten treeneissä, ja illan aikana tapahtui jotain – alettiin ihan tosimielellä miettimään aikuisten joukkuetta, joka lähtisi Naantaliin 6.9. SM-kisoihin. Niin, siis SM-kisoihin, ja suurin osa ei tiennyt lajista yhtään mitään!

Seuraavan viikon aikana sana levisi, ja yhtäkkiä joukkueita olikin jo kaksi, UPL 1 ja UPL 2. Samalla viikolla saatiin kasaan nuorten joukkue, ja ensimmäiset treenit olivat sunnuntaina 30.8. Ja sitten se viimeinen viikko ennen kisoja treenattiinkin kolmena iltana, eri kokoonpanoilla. Tuli sairastumisia ja pois jääntejä, ja viimeiset rekryt joukkueisiin tehtiin torstaina 4.9. Lauantaina sitten lähdettiin, täysillä joukkueilla, ja kyllähän kisat vähän jännittivät, sentään SM-kisat!

Täysillä alusta loppuun !

Jo aamun ensimmäisistä hetkistä lähtien kuitenkin oli selvää, että tämä ei olisi tavallinen kisapäivä. Jokainen osallistuja – niin nuori kuin aikuinen – oli läsnä ihan kympillä! Harjoituksissa pikaisesti, mutta tosissaan, hiottu yhteistyö näkyi suorituksissa, joissa jokainen tehtävä hoidettiin hyvin ja niin tarkasti kuin mahdollista. Ja mikä tärkeintä – yhdessä. UPL:n joukkueet eivät olleet vain kilpailijoita – he olivat tiimejä, jotka oli nopealla aikataululla saatu kasaan, ja yhtä nopealla aikataululla hitsautuneet joukkueeksi.

Erityinen hetki olivat myös avajaiset. UPL:n joukkueiden melkein 30 edustajaa kävelivät poikkeuksellisesti viimeisinä, aikuiset ja nuoret yhdessä. Poikkeus sallittiin, sillä kannoimme liiton virallista lippua joukkueiden edessä, ainoana joukkueena ja kilpailuedustajina. Ja liiton lipun kantaminen, niin avajaisissa kuin missä tahansa juhlallisissa tilaisuuksissa, on aina hienoa ja arvokasta!

Kisakatsomossa kannustettiin

Yleisö eli mukana jokaisessa suorituksessa. Kannustushuudot ja taputukset loivat kisakatsomoon hyvän tunnelman, kaikki tuntuivat kannustavan kaikkia, varmasti jokainen kilpailija tunsi olevansa tärkeä ja arvostettu. Tunnelma oli lämmin, yhteisöllinen ja niin, palokuntalainen.

Hitsautumista, rohkeutta ja todellista heittätymistä

Erityisen upeaa oli nähdä, kuinka porukka hitsautui yhteen. Ensikertalaiset saivat tukea kokeneemmilta, ja jokainen onnistuminen – pieni tai suuri – jaettiin yhdessä. UPL 1 ja UPL 2 olivat mukana ensimmäistä kertaa aikuisten sarjassa, ja vaikka suurin osa osallistujista ei ollut aiemmin kokeillut CTIF-kisaa käytännössä, osa ei edes nähnyt, he lähtivät rohkeasti kentälle ja näyttivät, mitä yhteinen harjoittelu voi saada aikaan.

UPL 1 joukkueen kilpailusuorituksen pääset näkemään TÄSTÄ

UPL 2 joukkueen kilpailusuorituksen pääset näkemään TÄSTÄ

UPL nuoret puolestaan osoittivat, että tulevaisuus on täynnä potentiaalia. Heidän joukkueensa tapsi kokonaisuudessaan vasta Naantalissa, mutta loistavasti myös nuoret vetivät – ja tulevaisuudessa vielä paremmin, kun on aikaa treenata suorituksia. Nuorten joukkueista vain kaksi parasta pääsi 2026 kansainvälisiin kisoihin, mutta näillä nuorilla on aikaa treenata seuraaviin kisoihin!

UPL nuorten kilpailusuorituksen pääset näkemään TÄSTÄ

Matka jatkuu – kohti kansainvälisiä kisoja

Naantalin kisapäivä ei ollut vain kilpailu, vaan askel kohti suurempaa tavoitetta: haimme edustuspaikkoja vuoden 2026 kansainvälisiin CTIF-kisoihin Itävallassa. Tämä päivä osoitti, että UPL:n joukkueilla oli paitsi taitoa ja tahtoa, myös taisteluhenkeä ja yhteishenkeä, jotka kantoivat pitkälle. Vuonna 2026 Itävaltaan lähtee kaksi UPL joukkuetta, joiden lopullinen kokoonpano selviää tulevan vuoden aikana, nämä nyt kilpailleet joukkueet eivät välttämättä ole ne lopulliset kisoihin lähtevät. Joten mukaan harjoittelemaan mahtuu, nyt kilpailleet ovat tietysti etusijalla, mutta elämäntilanteet vaihtelevat – niin myös saattavat joukkueiden kokoonpanot.

Kisoissahan oli mukana tänä vuonna hurja määrä joukkueita Uudeltamaalta, yhteensä 5 aikuisten joukkuetta ja 2 nuorten joukkuetta. Mitalisade Uudellemaalle oli melkoinen, Nummelan joukkueet veivät kultamitalit jokaisessa aikuisten sarjassa ja Kauklahden nuoret saivat hopeaa, hienot suoritukset ja lämpimät onnittelut.

Ensi vuonna järjestetään kaksi kilpailutapahtumaa yhden sijaan, toinen aikuisille ja toinen nuorille. Nuorten kisatapahtuma järjestetään Tšekeissä 13.–19.7.2026, tähän ei UPL nuorten joukkue päässyt mukaan, mutta UPL:n alueelta Kauklahden VPK:n nuoret pääsivät, onnittelut! Perinteinen aikuisten kilpailu järjestetään Eisenstadtissa, Itävallassa 23.–26.7.2026, johon siis UPL kahdella joukkueella.

Lämmin kiitos tukijoille

Tällainen panostus ei olisi ollut mahdollista ilman tärkeää tukea. LähiTapiola ja Markku H. Aarnio -säätiö ovat olleet merkittävässä roolissa mahdollistamassa kilpailukaluston hankinnan. Heidän tukensa on ollut korvaamatonta – kiitos, että olette mukana rakentamassa palokuntanuorten ja -aikuisten yhteistä matkaa kohti huippua!

Ja ihan jättisuuri kiitos väsymättömälle tsemppaajalle, valmentajalle, CTIF -kisoihin uskovalle, meihin täysin pystymetsästä tulleisiin luottaneelle Marko ”Maako” Aalolle! Vuosia Maako on jaksanut luottaa lajin läpimurtoon Suomessa – ja nyt se on pikkuhiljaa tapahtumassa! Erityiskiitokset lähtevät myös Vilma Suomelle, joka näin lyhyellä ajalla sai nuorten joukkueen kilpailuun mukaan, tähän, jos johonkin tarvittiin kärsivällisyyttä ja uskoa osaamiseen!

Kiitämme myös tuomareita erikseen, oli hienoa nähdä kuinka he tukivat ensikertalaisia kilpailuissa, ja opastivat matkan varrella. Myös järjestävät ansaitsevat, Naantalin VPK vastasi isommista kisoista kuin ehkä odottivatkaan, mutta kaikki sujui hienosti, kiitos!

CTIF -kisoista ja toiminnasta voit lukea lisää TÄÄLTÄ

Kansalliset kisat 2025 Naantali

Nuorten sarja yleinen (KV -kisoihin vain 2 parasta)
1.                       Maskun VPK (1039)
2.                       Kauklahden VPK (1022,3)
3.                       Porin alueen nuoret (1009,5)
4.                       Iitin VPK (998,2)
5.                       Herralan VPK (994,85)
6.                       Uudenmaan Pelastusliitto nuoret (914,4)

Nuorten sarja tytöt
1.                       Tytöt 1 (1000,6)
2.                       Tytöt 2 (994,1) (Mukana 2 UPL Nuorten tyttöä)

Perinteinen A-sarja tulokset (Kaikille A-sarjalaisille jatkopaikka KV -kisoihin)
1.                       Nummelan VPK (378,7)
2.                       Taivassalon VPK (374,5)
3.                       Pyhäsalmen VPK (356,3)
4.                       Uudenmaan Pelastusliitto 1 (337,7)
5.                       Turun VPK (296,4)
6.                       Uudenmaan Pelastusliitto 2 (270,4)

B-sarja tulokset
1.                       Nummelan VPK (342,06)

Naiset
1.                       Nummelan VPK (335,7)
2.                       Pargas FBK (327,24)

Kommentteja kilpailijoilta:

” Nyt kyllä sellaset fiilikset et missä ja millon tahansa koskaa järjestetää ctif kilpailuja nii haluun olla joka kerralla kisaamassa.”

”Aivan mahtavaa! Mä ainakin oon mukana myös jatkossa, huomasin myös et päivällä itsestäni heräsi oikea kisailija ja kisasuorituksen jälkeen aloin jo laskemaan että olisiko sija 3 meille jopa mahdollinen. Hyvää tekemistä kaikilta koko UPL porukalta, aivan mahtavaa että pääsin mukaan tällaiseen jengiin. Kiitos!”

”Eilen oli ihan huikea päivä, oon ehdottomasti mukana jatkossa! Ja eilinen oli ihan super päivä!!”

”Olipas muuten päivä! Oon ihan sairaan ylpeä mitä olette parin viikon aikana tehneet ja mihin se päättyi! Me todellakin lunastettiin UPL:lle kaksi paikkaa Itävaltaan!!!”

”Todella huikea matka ja kisat. Se, miten jokainen teistä sitoutui ja lähti ennakkoluulottomasti tähän projektiin, kertoo mahtavasta uteliaisuudesta ja heittäytymiskyvystä. Kiitos, kun sain olla teidän kanssa tässä mukana! Tästä sitten alkaa matka kohti isoja kisoja, kun ollaan hetki vedetty henkeä.

Ja vielä lopuksi, ilman @Marko Aalo sua ja sun sinnikästä työtä, ei monellakaan olisi vielä tietoakaan, mitkä on CTIF-kisat. Olet CTIF-legenda!”

”Oli kivaa, uutta ja erilaista, ei normi letkunvetoa, jos oltais aikaisemmin aloitettu treenaaminen niin en yhtään pidä mahdottomana et olis pärjätty paremmin.”

Lopuksi, sain kunnian olla mukana tällä CTIF -matkalla, joka ei ollut ensimmäiseni, eikä varmasti viimeiseni. Tämän pikaisella aikataululla kootun joukkueen sitoutuneisuus teki niin suuren vaikutuksen, tätä on tekeminen palokuntalaisten kanssa parhaimmillaan! Palokunta, ikä, sukupuoli, ei mikään vaikuttanut joukkueen meininkiin – ihan superjengi, ootte parhaita, toivottavasti Itävalta kutsuu mahdollisimman montaa 2026! / Sari

Juttu, kuvat ja videot: Sari Tuuri / UPL

Samankaltaiset artikkelit