Näin vastasitte UPL:n kyselyyn palokuntien koulutus- ja tukitarpeista:

Etusivu > Artikkelit > Uutiset > Näin vastasitte UPL:n kyselyyn palokuntien koulutus- ja tukitarpeista:

Koulutustarpeissa viestintä nousi selkeästi esille, erityisesti palokunnan ulkoinen viestintä (esim. some, rekrytointi). Myös sisäinen viestintä kiinnosti jonkun verran, samoin kriisiviestintä ja turvallisuusviestintä. Näiden perusteella syksyllä on odotettavissa viestintään liittyvää koulutusta, joko pienempinä koulutuksina tai isompana viestintä kokonaisuutena!

Palokunnan johtamiseen kaivataan myös lisäkoulutusta, koko päällystön osalta. Tukea palokunnissa kaivataan selkeästi eniten ristiriitojen ratkaisemisessa, sekä myös omaan jaksamiseen kaivataan tukea. Näihin asioihin tulemme varmasti tarttumaan.

Koulutuksen osalta olemme miettineet tulevaisuutta, missä muodossa koulutuksia tullaan järjestämään. Osa koulutuksista vaatii selkeästi lähikoulutuksen järjestämistä, mutta osan voi edelleen järjestää etänä, ja niin myös enemmistö teistä kyselyssä toivoi.

Toisaalta myös pienempiä koulutuksia muutamille palokunnille kerrallaan toivottiin, ja näitä toiveita pyrimme syksyn koulutuksissa noudattamaan.

Kysyimme myös kiinnostusta Uudenmaan alueen omaan palokuntalaispäivään, ja melkein 70% piti sitä hyvänä ideana. Tämänkin toteuttamista siis mietimme. Syyskuussahan toteutuu jo Kivijalka 2022, jossa alueen palokunnat pääsevät verkostoitumaan ja tutustumaan toisiinsa, tähän palokuntalaispäivät olisivat hyvä jatko.

Toiveita koulutuksista voi edelleen esittää, mm. lisäkoulutusta kouluttajille, muidenkin kuin nuorten, on jo esitetty. Ideoita ja toiveita voi pistää osoitteeseen sari.tuuri-salonen (@) upl.fi

Samankaltaiset artikkelit

  • |

    Palokuntanuorten talvileiri Notski24

    Uudenmaan Pelastusliitto kutsuu teidät palokuntanuorten talvileirille 22-24.3.2024 Pellin leirikeskukseen (osoite: Härjanvatsantie 210, 09120 Karjalohja). Leirialue sijaitsee Karjalohjalla Sammatin lähellä ja soveltuu erinomaisesti talvileirin viettoon. Teltat kasataan nurmelle (lumelle). Leirille saavutaan perjantaina klo 17:00 alkaen ja leiri päättyy sunnuntaina noin klo 13:00.

    Lue lisää uutisesta!

  • |

    Uudenmaan päällystöseminaari 27.4. Aino Areenalla

    Toimivat johtamistavat palokunnassa Vuonna 2022 liitto teki kyselyn, jossa kartoitettiin palokuntien tuen tarpeita eri osa-alueilla, ja sen vastauksista nousi erityisesti esille palokuntien päällystöjen tuen tarve. Keväällä 2023 saatiin aloitettua Toimivat johtamistavat palokunnassa -ohjelma Uudenmaan Pelastusliitossa. Ohjelman tarkoitus oli alusta saakka tukea palokuntien päällystöä johtamisessa, jaksamisessa ja tehtävien hoitamisessa. Loppukeväästä toteutettiin liiton jäsenpalokuntien päällystöille tarkempi kartoituskysely…