Vuoden ensimmäinen Ea-kurssi Sipoossa
Tämän vuoden ensimmäinen hälytysosastoille toteutettu kurssi palokuntien ensiapukoulutus järjestettiin uudella Sipoon pelastusasemalla.
Tämän vuoden ensimmäinen hälytysosastoille toteutettu kurssi palokuntien ensiapukoulutus järjestettiin uudella Sipoon pelastusasemalla.
Tänä vuonna UPL:n perinteinen, 23. puurojuhla kokosi jälleen yhteen pelastusalan väkeä, yhteistyökumppaneita ja ystäviä. Juhlan lämmin tunnelma täytti tilan jo ovella ja iloinen puheensorina kertoi siitä, että yhdessäolo on meille kaikille tärkeää.
Lue jutusta ansiomitalien saajat ja katso kuvia puurojuhlasta.
Turvallisuusviestintä on perinteisesti perustunut esitteisiin ja ohjeisiin, mutta Riihimäen VPK:ssa haluttiin kokeilla jotain aivan uutta. Palokunnan kasvatuspäällikkö Merja Ahokkaalle tuli ajatus palon jälkeisen huoneen rakentamisesta, samalla myös tuotaisiin esiin paloturvallisuuden merkitys konkreettisesti ja elämyksellisesti esiin – ei vain kertomalla, vaan myös näyttämällä ja kuulemalla. Ideointiin lähti mukaan alusta saakka Joni Ahokas, myös Riihimäen VPK:sta. Huone toteutettiin Päivä Paloasemalla -tapahtumaan 22.11.2025.
Lauantaina Sotungin VPK:n piha täyttyi iloisesta puheensorinasta ja palokuntahengestä, kun perinteinen Jussin malja -kilpailu keräsi huikean määrän osallistujia. Paikalle saapui 92 nuorta kisailijaa kahdessa ikäryhmässä: 9–13-vuotiaat ja 14–17-vuotiaat. Kun mukaan lasketaan järjestelyissä mukana olleet aikuiset, oli tapahtuma todellinen voimannäyte palokuntayhteisön yhteistyöstä.
UPL etsii vaalivaliokuntaan liiton jäsenistön hyvin tuntevaa jäsentä. Vaalivaliokunnan tehtävä on etsiä ehdokkaita liiton hallituksen jäseneksi ja varajäseneksi sekä valmistella puheenjohtajavaalit.
Ruotsinkylässä, Tuusulan rauhallisessa kylässä, vanhat paloautot eivät jää pölyttymään. Ne saavat uuden elämän – ja samalla herää henkiin koko palokunnan historia. Ruotsinkylän VPK:n jäsenet ovat ryhtyneet kunnostamaan vanhoja ajoneuvoja, mutta kyse ei ole vain mekaanisesta työstä. Se on kunnianosoitus menneille vuosikymmenille, yhteisölle ja vapaaehtoisuudelle.
Image Wear toimittaa virka- ja palokuntavaatteita niin vakinaisten palokuntien kuin sopimuspalokuntien tarpeisiin. Uudenmaan Pelastusliitto on Image Wearin sopimuskumppani ja meidän kauttamme sopimuspalokunnat ympäri Suomea voivat tilata vaatteita omaan käyttöön. Tällä hetkellä palokuntavaatteita on hyvin varastossa ja nyt onkin hyvä hetki varautua tulevan talven ja seuraavan kevään tarpeisiin. Muistakaa varautua mahdollisiin palokuntajuhliin ja miettikää onko tarvetta…
Luento antaa käytännönläheistä tietoa ja ohjeita siitä, miten sopimuspalokuntalainen voi kohdata ja tukea ihmisiä onnettomuuspaikalla ennen ammattilaisten saapumista.
”Kurssi tuo palokuntakoulutukseen käytännönläheistä pedagogiikka ja haastaa pohtimaan totuttuja toimintamalleja. Mielestäni kurssin paras anti syntyy ehdottomasti eri taustoista tulevista osallistujista ja erilaisista näkökulmista yhteisen teeman ympärillä.”
Minttu Akkanen, kurssinjohtaja
Pelastusliitto lanseeraa kaksi uutta yksisuuntaista WhatsApp-kanavaa – helppoja ja ajankohtaisia tiedotuskanavia, jotka tuovat palokuntaviestit suoraan puhelimeesi.