Väestönsuojavideot julkaistu
Uudenmaan Pelastusliitto (UPL) on julkaissut kolmiosaisen videosarjan liittyen väestönsuojien huoltoon, tiiveyskokeen tekemiseen sekä suojien käyttökuntoon
saattamiseen.
Uudenmaan Pelastusliitto (UPL) on julkaissut kolmiosaisen videosarjan liittyen väestönsuojien huoltoon, tiiveyskokeen tekemiseen sekä suojien käyttökuntoon
saattamiseen.
Kuten aiemmin kerroimme, kiinnostus väestönsuojia kohtaan on kasvanut ja kasvaa edelleen. Noin kuukausi sitten julkaisimme videon väestönsuojat ja vuosihuolto, joka saa nyt jatkoa tänään julkaistulla Väestönsuojat ja tiiveyskoe-videolla. Videon pääset katsomaan seuraavasti linkistä: Väestönsuojat ja tiiveyskoe Tiiveyskoe tulee suorittaa väestönsuojaan 10 vuoden välein ja tästä täytetään pöytäkirja. Tiiveyskokeen voi kuitenkin suorittaa useammin, esimerkiksi jokaisen vuosihuollon…
Kiinteistön omistaja vastaa väestönsuojan kunnosta ja ylläpidosta. Asuinkiinteistöjen ja työpaikkojen suojiin olisi hyvä nimetä kiinteistön käyttäjistä väestönsuojanhoitaja. Hänen tehtäviinsä kuuluu mm. vuosihuollon tekeminen ja toiminnan ohjaaminen suojautumistilanteessa. Vuosihuollon avuksi voidaan pyytää kiinteistönhoitajaa. Vuosihuollon lisäksi suojaan on tehtävä 10 vuoden välein tarkastus ja tiiveyskoe. Tarkastuksesta täytetään pöytäkirja, jonka viranomaiset voivat pyytää nähtäväksi palotarkastuksen yhteydessä. Väestönsuojan säännöllisen…