Palokuntaveteraanit

Etusivu > Palokuntatoiminta > Palokuntaveteraanit

Veteraanitoiminta on palokunnille tärkeää perinteiden vaalimista, sekä valtavaa määrää tietoa, taitoa ja kokemusta. Palokuntaveteraaneja toimii monessa palokunnassa omana toimikuntanaan, osassa palokuntia toiminta on yhdistetty esim. järjestö- tai tukiosaston kanssa

Monet palokuntaveteraanit ovat aloittaneet palokunnissa aikana, jolloin kalusto ja sammutusvälineet olivat aivan toista luokkaa kuin tänä päivänä. Perusasiat eivät kuitenkaan ole muuttuneet, ja senpä takia veteraanien taitoja ja kokemusta kannattaa palokunnissa käyttää.

Veteraanit voivat esim. kunnostaa kalustoa palokunnissa, olla apuna nuorten treeneissä, avustaa talkoiden tai vaikkapa varainkeruun järjestämisessä, myös palokuntien historiikin ovat usein veteraanien keräämiä.

Toki palokuntaveteraaneilla on myös omia tapahtumiaan, ja tapaamiset ovatkin tärkeitä, niissä pääsee tapaamaan vuosien varrella tärkeiksi tulleita ystäviä ja muistelemaan menneitä. Uudenmaan Pelastusliiton jäsenpalokuntien veteraaneilla on mahdollisuus osallistua oman palokunnan toiminnan lisäksi liiton järjestämään toimintaan, ja tavata erilaisissa tapahtumissa myös muiden palokuntien ja alueiden palokuntaveteraaneja. Samalla pääsee myös vaikuttamaan ja kertomaan, minkälaisia tapahtumia olisi veteraaneille mielekästä järjestää. Veteraanijaos toimii järjestötoimikunnan alaisuudessa.

Palokuntatoiminnassa kokemus on arvossaan. Tästä harrastuksesta kenenkään ei tarvitse jäädä eläkkeelle.

Veteraanijaoksen yhteystiedot 2026:

Janne Miilukangas, pjVeikkola VPK-FBKjanne.miilukangas@kolumbus.fi
Peter ’Peppe’ WächterLeppävaaran VPKpeter.wachter@leppavaaranvpk.fi
Biri ÅhlbergPitkäjärven VPKbiriahlberg@gmail.com
Sari Tuuri, sihteeriUPLsari.tuuri@upl.fi

Menneitä tapahtumia – katso linkkien takaa kuvia ja tunnelmia!

Veteraanit vierailulla Kirkniemen tehtaalla Lohjalla 7.4.2025

Palokuntaveteraanien perinteinen pilkkireissu Vihtijärvelle 1.3.2023

Vierailu Helsingin Palomuseossa 8.11.2022

Palokuntaveteraanien pilkkikisat Vihtijärvellä laskiaistiistaina 1.3.2022

Palokuntaveteraanien vierailu Mil-Safarilla Pornaisissa 19.8.2021

Liiton veteraanijaoksen toimintasuunnitelma 2026

Muutokset mahdollisia! (Päivitetty 12.12.2025)

KuukausiSuunniteltu tapahtuma
TammikuuTulimeri 23.-24.1.2026
Helmikuu Kokous 1/2026
Maaliskuu Jenkin pilkit, 4.3.2026, Vihtijärvi/Nummitupa
Huhtikuu Kokous 2/2026
ToukokuuJokioisten museorautatie (päivämäärä vielä auki)
KesäkuuKokous 3/2026
HeinäkuuPalokuntanuorten suurleiri Häly 2026 Maskussa (11.-17.7.)

Vanhojen paloautojen päivä Tammisaaressa
ElokuuKesäteatteri (päivämäärä & paikka ilm. myöhemmin)
SyyskuuRetki Hämeenlinnaan (Militaria ja Hml VPK), pe 11.9.
Kivijalka 2026 – Opintopäivä 26.9.2026
LokakuuKokous 4/2026
MarraskuuTuusulan automuseo / Vanha Unkka (päivämäärä vielä auki)
Jouluristeily (päivämäärä vielä auki)
JoulukuuUPL:n perinteinen Puuropäivä

Virkkalan VPK:n nuoriso-osaston veteraaneille 2014 leipoma paloauto.