Liiton jäsenistöllä on mahdollisuus hakea vuosittain avustusta mm. alueelliseen yhteistoimintaan (loppuvuoden haku) sekä hyvin perusteltuihin tapahtumiin/projekteihin/hankintoihin ympäri vuoden.
Avustuksia myönnetään pääsääntöisesti siten, että niitä käytetään useampaa palokuntaa / jäsenyhdistystä / toimijaa hyödyttäviin toimintoihin. Lisäksi päätöksissä huomioidaan vaikuttavuus sekä yhdistysten ja osallistujien lukumäärä.
UPL avustusten periaatteet löytyvät täältä.
Hakemuslomake löytyy täältä.
Avustuksen raporttilomake löytyy täältä.
Lisätietoa hakua koskien antaa liiton toiminnanjohtaja.
Muutoksenhaku saatuun avustukseen
Mikäli myönnettyä avustusta ei tulla käyttämään osittain tai kokonaan haettuun toimintaan, voi saajataho hakea muutosta avustuksen käyttöön. Muutoksenhakulomake löytyy täältä.
haku vuodelle 2026
Päähaku tapahtui 1.-15.10.2025. Avustusta voi hakea myös kesken vuoden.
Vuodelle 2025 myönnettyjen avustuksen käytöstä tulee toimittaa raportti Uudenmaan Pelastusliitolle 31.1.2026 mennessä. Yksittäisten tapahtumien raportin voi toimittaa myös heti tapahtuman jälkeen.
Uudenmaan Pelastusliiton myöntämÄT AVUSTUKSET
vuodelle 2026
Päähaku tapahtui 1.-15.10.2025. Avustusta voi hakea myös kesken vuoden.
Avustusta vuodelle 2026 haki 8 eri tahoa yhteensä 45 590 €. Vuodelle 2026 varattiin alueelliseen tukeen rahaa 29 000 €. Tästä myönnettiin 29.10.2025 kokouksessa 21 350 €. Liitolla on mahdollisuus myöntää 7 650 € tukea harkinnan mukaan kauden 2026 aikana.
Vuodelle 2025 avustuksia myönnettiin yhteensä 19 291 € ja vuodelle 2024 yhteensä 21 200 € sekä vuodelle 2023 yhteensä 20 450 €.
Avustuspäätöksissä liitto linjasi, että varoja tulee käyttää useampaa palokuntaa / jäsenyhdistystä / toimijaa hyödyttäviin toimintoihin. Yksittäistä palokuntaa / yhdistystä hyödyttäviä toimintoja ei otettu mukaan alueellisen tuen piiriin. Lisäksi päätöksissä huomioitiin hyötyä sekä yhdistysten lukumäärän että itse osallistujien lukumäärän mukaan. Tukea jaettiin samassa suhteessa osallistujaa kohden, toisiaan vastaaviin toimintoihin eri hakijoille. Päätöksissä odotettiin omarahoitteisuutta toiminnalle.
Vuoden 2026 aikana avustusohjeistusta tullaan kehittämään, jotta omarahoitusosuuden merkitys tulee paremmin esille. Vuoden 2025 avustusten raportteja voi toimittaa avustettavan kohteen talouden ollessa selvillä. Ennen vuoden 2026 avustuksen maksatusta tulee vuoden 2025 raportti olla toimitettu liiton toimistolle sekä vuoden 2026 jäsenmaksu maksettu. Raporttia toivotaan tammikuun loppuun mennessä, jotta ensimmäisen osan maksatus voidaan toteuttaa helmikuussa.
Yhteensä varoja myönnettiin:
nuorisotoimintaan 12 500 €
naistyöhön 500 €
veteraanitoimintaan 800 €
pelastuskoiratoimintaan 1000 €
muuhun toimintaan 6 550 €
Päätöksillään liitto haluaa kannustaa alueelliseen yhteistoimintaan usealla eri saralla koko palokuntatoimijoiden voimin ikään, sukupuoleen tai tehtävään katsomatta.
Alueellista tukea vuodelle 2026 saivat:
Espoon Palokunnat ry 4 150 €
Keski-Uudenmaan Pelastusyhdistys ry 2 700 €
Lohjan seudun Palokuntaliitto ry 6 400 €
Länsi-Uudenmaan Pelastusyhdistys ry 900 €
Uudenmaan Pelastusliitto – Itä Uusimaa ry 300 €
Vihdin VPK 450 €
Vantaan Pelastusalanyhdistys ry 6 450 €
Liitto maksaa kaikki yli 800 € tuet kahdessa osassa, 50 % helmikuussa ja 50 % syyskuussa 2026.
Pienemmät summat maksetaan kokonaan helmikuussa 2026.
Alueellinen tuki 2022 alkaen
| vuosi | 2022 | 2023 | 2024 | 2025 | 2026 |
| nuorisotoiminta | 14 100 | 12 800 | 7 900 | 10491 | 12500 |
| naistoiminta | 1 600 | 650 | 650 | 600 | 500 |
| veteraani-toiminta | 2 350 | 1 200 | 550 | 900 | 800 |
| pelastuskoira-toiminta | 4 800 | 2 300 | 1 600 | 400 | 1000 |
| muu toiminta | 5 000 | 3 500 | 10 500 | 6900 | 6550 |
| Yhteensä | 27 850 | 20 450 | 21 200 | 19291 | 21350 |
