Avustusten hakeminen palokuntayhdistyksille

Etusivu > Palokuntatoiminta > Materiaalipankki palokunnille > Avustusten hakeminen palokuntayhdistyksille

Tällä sivulla on listattu tahoja, joista avustuksia voi hakea. Avustusten myöntäjiä on paljon, joista osa on kaikkien haettavissa, osa alueellisesti jaettavaa, kuten paikallisen pankin, kaupungin, kunnan tai muun tukijan toimesta. Mutta fakta on, että hyvin harvoin rahaa tai tukea tulee, jos sitä ei hae!

Aina ei tärppää, mutta mitä paremmin ohjeet lukee ja myös täyttää hakemukset ohjeistusten mukaan, sitä suuremmat mahdollisuudet avustusten saamiseen on. Osa hakemuksista on nopeita ja helppoja täyttää, osaan taas täytyy tehdä enemmän töitä, riippuu avustusten myöntäjästä. Joskus ensi katsomalta saattaa näyttää, että joltain taholta ei kannata avustusta hakea, mutta hyvällä ja ajatuksella tehdyllä hakemuksella saattaakin olla hyvät seuraukset, ja avustus myönnetäänkin! Saaduista avustuksista on myös lähes aina raportointivelvollisuus, joten tekemistä on avustuksen saamisenkin jälkeen tiedossa.

Listalta varmasti puuttuu monia tahoja, joten jos haluat lisätä siihen jonkun rahoittajan, josta palokunnat voisivat avustuksia hakea, pistä sähköpostia sari.tuuri (@) upl.fi

Sivun tiedot on päivitetty 16.2.2026


Uudenmaan Pelastusliitto

Liiton jäsenistöllä on mahdollisuus hakea vuosittain avustusta mm. alueelliseen yhteistoimintaan (loppuvuoden haku) sekä hyvin perusteltuihin tapahtumiin/projekteihin/hankintoihin ympäri vuoden.

Avustuksia myönnetään pääsääntöisesti siten, että niitä käytetään useampaa palokuntaa / jäsenyhdistystä / toimijaa hyödyttäviin toimintoihin. Lisäksi päätöksissä huomioidaan vaikuttavuus sekä yhdistysten ja osallistujien lukumäärä.
Pääset liiton avustukset -sivulle TÄSTÄ

Palosuojelurahasto eli PSR

Palosuojelurahasto myöntää vuosittain avustuksia noin 11 miljoonaa euroa tulipalojen ehkäisyä ja pelastustoiminnan edistämistä koskeviin hankkeisiin. Rakennus- ja kalustohankinnoilla on kiinteät hakupäivämäärät, mutta sopimuspalokuntien pienavustuksia voi hakea ympäri vuoden.

Pienavustuksen hyväksyttävien hankintojen avustusprosentti on noussut 50 %:iin avustettavan hankinnan hyväksyttävistä kustannuksista. Sopimuspalokuntien nuoriso-osaston hankintoihin avustuksen määrä nousi
75 %:iin avustettavan hankinnan hyväksyttävistä kustannuksista.
PSR:n avustukset -sivulle pääset TÄSTÄ

Palonsuojelun edistämissäätiö
Säätiön tarkoituksena on edistää palosuojelun kehittämistä maassamme tukemalla sitä edistäviä toimintoja, myöntäen apurahoja mm. vapaaehtoiseen järjestötyöhön, erityisesti nuorisotyön tukemiseen. Apurahaa myönnetään myös pelastusalan vapaaehtoishenkilöstön koulutus- ja harjoitusolosuhteiden parantamiseen sekä koulutus- ja harjoitusvälineistön hankintaan.
Säätiön avustukset -sivulle pääset TÄSTÄ

Markku H. Aarnio -säätiö
Säätiö myöntää avustuksia pääsääntöisesti palokuntayhdistysten nuorisotoimintaan, mutta avus­tuksen kohde voi myös olla yksittäinen hanke, projekti tai julkaisu.
Säätiön avustuslomake ja ohjeet löydät TÄÄLTÄ

Väestönsuojelusäätiö
Säätiö myöntää avustuksia sääntöjensä mukaisten väestönsuojelua edistävien tutkimus-, kehittämis- ja koulutushankkeiden ja hankintojen toteuttamiseen. 
Säätiön sivuille pääset TÄSTÄ

Suomen kotiseutuliitto
Avustus on tarkoitettu ensisijaisesti perinteisten, vakiintuneessa käytössä olevien seurantalojen välttämättömiin korjaustöihin. Avustus on tarkoitettu vapaassa kansalaiskäytössä oleville seurantaloille, joiden omistajia voivat olla mm. VPK-yhdistykset
Avustusten hakusivulle pääset TÄSTÄ

Lupa- ja valvontavirasto
Lupa- ja valvontavirasto on valtakunnallinen ja monialainen viranomainen, joka hoitaa valtion lupa-, valvonta- ja ohjaustehtäviä. Toiminta käynnistyi 1.1.2026 osana valtion aluehallinnon uudistusta. Lupa- ja valvontavirasto myöntää vuosittain yli 70 miljoonaa euroa valtionavustuksina mm. erilaisiin nuorten harrastamiseen ja hyvinvointiin. Lupa‑ ja valvontaviraston (LVV) valtionavustuksia voivat hakea rekisteröidyt yhdistykset ja muut oikeuskelpoiset yleishyödylliset yhteisöt.
Lähde liikkeelle TÄÄLTÄ

URLUS -säätiö
Säätiö keskittyy tulevaisuuteen ja sen rakentamiseen. Painopistealueita ovat nuoriso, urheilu- ja liikuntakasvatus sekä vapaaehtoinen maanpuolustus.
Lue lisää säätiö avustusperusteista TÄÄLTÄ

LEADER Suomi
Leader-rahoitusta voi hakea yleishyödylliseen kehittämis- tai investointihankkeeseen, rahoitusta voivat hakea esimerkiksi yhdistykset. Leader-ryhmissä paikalliset päättävät oman alueensa yhdistysten ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta.

Kannattaa tutustua sivuihin, etsiä oma Leader -alue ja lähteä selvittämään, olisiko hanke sellainen, mihin tukea voisi hakea. Joitain kaupunkialueita on rajattu pois Leader -toiminnasta, kuten esim. Helsinki.
Tutustu LEADER Suomi -sivuihin TÄÄLTÄ

Kansalaisyhteiskunta – Rahoitushakemisto
Onko mielessäsi hankeidea, mutta et ole varma mistä hankkeelle kannattaisi hakea rahoitusta? Tämä hakemisto auttaa etsinnässä. 
Sivulle pääset TÄSTÄ

Säätiöt ja rahastot
Säätiöt ja rahastot ry (aiemmin Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta) on suomalaisten apurahanjakajien yhdistys, Suomen ainoa säätiöiden etu- ja tukijärjestö. Yhdistykseemme kuuluu tällä hetkellä 248 jäsentä, kaikki Suomen merkittävät apurahasäätiöt.
Sivulle pääset TÄSTÄ

Haeavustuksia.fi
on verkkopalvelu, joka kokoaa valtionapuviranomaisten järjestämät valtionavustushaut sekä niihin liittyvän asioinnin yhteen paikkaan. Se palvelee kaikkia valtionavustusten hakijoita, muun muassa yhdistyksiä ja säätiöitä, kuntia ja kuntayhtymiä, tiedelaitoksia ja tutkimusorganisaatioita, korkeakouluja, yrityksiä ja yksityishenkilöitä. Tutustu sivuihin TÄÄLTÄ

Hyvinvointialueet ja Helsinki
Kaikki Uudenmaan hyvinvointialueet sekä Helsinki (ei hyvinvointialue) myöntävät järjestöavustuksia. Hakuajat ovat kaikilla erilaiset, sivuihin kannattaa tutustua hyvissä ajoin!

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue
Helsinki