Kuka olet ja mistä palokunnasta? 

Marko Aalo, Nummelan VPK 

Kauanko olet ollut mukana palokunnassa ja kv-toiminnassa? 

Liityin nuoriso-osastoon muistaakseni 11-vuotiaana, kaverin pitkällisen painostuksen päätteeksi. Minulla oli niin paljon eri harrastuksia entuudestaan, etten uskonut aikani riittävän vielä palokuntaankin. Myyntipuheet ei kiinnostanut yhtään, ei yhtään, eihän siellä ollut mitään sporttia.

Mutta kuinka väärässä sitten olinkaan. Kertakäynti riitti ja minusta tuli nähtävästi jäädäkseen palokuntalainen. Kävin tietenkin normaalin polun, ensin junnut, sitten junnukouluttajaksi ja kurssien jälkeen miehistön jäseneksi. Sitten muutin Espooseen opiskelemaan ja sinne jäin. Samalla jäi keikat ja hälytysosaston treenitkin. Ainoa mikä jäi ja pysyi oli CTIF-kilpailujoukkuetoiminta.

Ensimmäiset kv-kokemukset sain 15-vuotiaana, kun Veikkolan VPK:n ystävyyspalokunta Saksasta kutsui Läntisen Uudenmaan VPK:t heidän valtakunnalliselle nuorten leirille. Se oli itselleni käänteentekevä kokemus, jolloin Maako juurrutettiin – ei pelkästään palokuntaan, vaan se oli lähtölaukaus kokemuksille, joita toivoisin kaikkien muidenkin kokevan. Se näkyy erityisesti CTIF-kilpailujen muodossa ja nimenomaan siitä haluan kohta kertoa enemmän.

Millaista kv-toimintaa teillä on? (ystävyyspalokunta, ctif, muu)

Nummelan VPK:lla on vanhojen starbujen mukaan ystävyyspalokunta Ruotsissa, Rimbossa, mutta minun aikana sitä toimintaa ei oikeastaan ole ollut tai ainakaan se ei minulle mitenkään välittynyt. Myöhemminkään sitä ei ole vaalittu, ystävyyttähän pitää jaksaa hoitaa, kuten me varmaan kaikki tiedämme.

Näkyvimmin kansainvälisyys näkyy kuitenkin CTIF-kilpailujen kautta. Nummelan VPK on osallistunut ja edustanut Suomea jopa vuodesta 1963 lähtien. Kaikkien aikojen ensimmäiset kisat pidettiin 1961, mutta heti seuraavissa meillä oli jo siis edustus. Vuoden 63 kisojen jälkeen kisat on järjestetty neljän vuoden välein ja siksi kisoista puhutaan kansainvälisestikin palokuntalaisten olympialaisina. Nummela on edustanut niissä kaikissa, itse vuodesta 93.

Hyvin pitkään meillä oli vain yksi aikuisjoukkue. Otin meillä valmennusvastuun 2009 Ostravan kisojen jälkeen ja jo silloin tähtäimessä oli laajentaa oman joukkueen osallistuminen myös nuorten kisoihin. Nuorten kisat järjestetään joka toinen vuosi, mutta aina 4 vuoden välein nuoret kisaavat aikuisten kanssa samaan aikaan ja saatoin aina silloin nähdä miten mielettömän viihdyttävää viikkoa ja uniikkeja juttuja nuoretkin pääsivät kokemaan kilpailujen lisäksi. Oli siis heti selvää, että junnut pitää saada mukaan.

Mutta asiat vaan tuppaa joskus ottamaan aikaa. Ensimmäisen kerran se kuitenkin viimein toteutui 2014, jolloin lunastimme nuorten kanssa edustuspaikan 2015 Puolan Opolessa järjestettyihin kansainvälisiin kisoihin. Silloin teimme yhteistyötä Virkkalan VPK:n nuorten kanssa. Tätä seurasi 2017 Itävallan Villachissa uusi ”aluevaltaus”, saimme kisoihin ensimmäistä kertaa kaksi aikuisjoukkuetta, tällä kertaa lähdettiin matkaan naisten kanssa. 2019 nuorten kisoihin kokosimme yhteisjoukkueen espoolaisten Kauklahden ja Leppävaaran nuorten kanssa, joka kisasi nimellä LUP. Tänä vuonna käännetään jälleen uusi sivu, meiltä lähtee heinäkuussa Slovenian Celjeen kolme aikuisjoukkuetta; naiset, A- ja B-sarjajoukkue (jossa kaikki yli 30 vuotiaita). Myös nuoria lähtee mukaan kahdessakin joukkueessa; uudelleen joukkueena LUP, mutta myös tyttöjen yhteisjoukkueessa Turun ja Paraisten VPK:n kanssa.

Miten ystävyyspalokunnan (CTIF, muu toiminta) voi saada ja mitä ylläpito vaatii?

Todellisuudessa CTIF-kilpailutoiminnan voi aloittaa kuka tahansa. Tai jos kilpailun edellyttämiä 10 kilpailijaa ei löydy omasta palokunnasta, sitä voi laajentaa naapuripalokuntiin. Trendi yhteisjoukkueisiin on kasvanut ja näkyy erityisesti nuorissa, sillä helpotetaan huomattavasti halukkaiden kilpailijoiden rekrytointia. Suomessa on lukuisia palokuntia, jotka tekevät muutenkin jo nyt yhteistyötä naapuripalokuntien kanssa, esim. yhteisharjoitusten muodossa. Kilpailutoiminta itsessään on iso osa sitä ja entisestään tiivistää yhteistyötä. Ja on sanomattakin selvää, että viikko neljännesvuosittain jossakin päin Eurooppaa tekee sille vielä enemmän nannaa.

Ei aloittaminen kuitenkaan ihan ongelmatonta ole, mutta lopulta varsin helposti toteutettavissa. Suurin kynnys on Keski-Eurooppalainen kalusto, mikä selvimmin näkyy poikkeavissa liittimissä. Suomalaisella kalustolla ei valitettavasti päästä oikeastaan edes alkuun. Liittimiä voi kuitenkin ostaa suht edullisesti ja SPEK:n hallinnoimasta kalustosta jokainen uusi joukkue voi myös lainata kalustoa, ennen kuin haluaa panostaa lajiin enemmän ja lopulta haluaakin oman kaluston.

Aloittamisen vaikeus kulminoituu vahvasti sääntöjen tulkitsemiseen. Pelkästään sääntökirjan varassa aloittaminen on tuskainen tie. Suosittelen alkuun kontaktoimaan jotakin palokuntaa jolla on entuudestaan kokemusta. Olen varma, että vaikka puhun nyt muiden suilla, niin ihan jokainen on valmis saattamaan uuden joukkueen alkuun. Mekin olemme käyneet esittelemässä lajia kiinnostuneille VPK:ille ja meidän toimintasuunnitelmaan sisältyy jatkossakin muiden avustaminen. Käytännössä riittää parit ohjatut treenit, niin uusi joukkue pääsee jo hyvään alkuun.

Jotta joukkue voi ensinnäkin lähteä luottavaisesti kisoihin, se edellyttää tietenkin suunnitelmallista harjoittelua. Sitä voi tehdä varmasti monella eri tavoin, mutta ehdottomasti joukkueen säilymisen kannalta ainakin meillä on toiminut, että me harjoittelemme läpi vuoden. Tiedän, että Suomen joukkueilla tämä on harvinaista, jollei sitten ainutlaatuista, mutta toimii meillä. Ilman sitä meillä tuskin olisi näin montaa joukkuetta mukana.

Ketä voisi kiinnostaa ja kenelle sopii?

Parastahan tässä oikeastaan on se, että kilpailijan ei tarvitse olla Superman tai Catwoman eikä mikään muukaan yliluonnolliset kyvyt omaava fiktiivinen hahmo tai edes huippu-urheilija. Oli sitten kyse nuorista tai aikuisista. Mutta tämä jos mikä on joukkuelaji ja joukkueessa nopeimmille yksilöille löytyy omat roolit, vastaavasti hitaimmille omansa, motorisesti lahjakkaille toiset, tai esim. joku joka ei voi osallistua kaikkiin treeneihin jostakin syystä, sillekin löytyy paikka joukkueessa. Kilpailuissa lopputuloksen ratkaisee kuitenkin lopulta sekkari ja virheettömyys, se pitää tietenkin muistaa, jos kirkkaimpiin saleihin haluaa tavoitella.

Laji tarjoaa siis yhtä lailla mahdollisuuden ja haastetta vaikka aivan eliittikilpaurheilijoille, oma sarjansa löytyy yli 30 vuotiaille (B-sarja) ja tietenkin vastaavat naisille. Nuorten kisoista on poistettu alaikärajat, mutta puhdas suoritus edellyttänee fyysisiltä kyvyltään noin 12 vuoden ikää, mikä onkin ollut aiemmin alaikärajana. Nuorissa maksimi-ikä on 16 vuotta ja pelkästään tytöille on lisäksi ihan oma sarja.

Olet sitten junnu, aikuinen, veteraani, tavoitteellisesti kilpaileva, ainoa haaste on vain, että löytää 9 muuta samaa tavoittelevaa kilpakumppania. Myöhemmin kerron omia muistojani, ehkä niissä saattaa olla jotakin vaikuttimia, miksi kilpailu voisi kiinnostaa sinua, palokuntaasi tai edes osaa sitä.

Sosiaalista toimintaa arvostaville tämä on erinomainen mahdollisuus tutustua erilaisiin ihmisiin, eri kulttuureihin, joita kaikkia yhdistää todellakin palokuntahenkisyys! Ajattele tapahtuma, joka kokoaa pelkästään yli 3000 kilpailijaa ympäri Eurooppaa plus lukematon määrä tuomareita, vapaaehtoisia ja jotka kaikki jakavat ihan samat arvot kanssasi. Se luo erinomaisen mahdollisuuden tutustua muuhunkin kuin naapuripalokunnan toimintaan.

Paras muistosi?

Niitä on paljon ja mahdotonta arvottaakaan, pakko vähän jakaa niitä osiin, eri rooleissa.

Kaikki tosiaan alkoi Saksassa nuorten valtakunnallisella leirillä. Ne oli todella hienosti järjestetyt. Siitä jäi paljon hyviä muistoja, kavereita, ystäviäkin ja viikkoon mahtui upeita tapahtumia, lukuisista leikkimielisistä kisoista aina paloasemalla vierailuihin. Koulutusta leirillä ei järjestetty, toisin kuin meillä Suomessa. Muistan myös edelleen meidän suomalaisten tempauksen, kun rakennettiin telttaan sauna kiukaineen liuskekivistä, jota tietenkin muutkin leiriläiset pääsivät testaamaan. Tai miten siellä aamupalalla vedettiin sämpylän päälle margariinin sijaan pääsääntöisesti marmeladia tai suklaatahnaa.

Laajemmat muistot kuitenkin sijoittuvat aikuisikään, tietysti kansallisiin, mutta etenkin kansainvälisiin kisoihin. Vaikka junnuna harrastin ja kilpailin vaikka missä lajissa ja joissakin olin joillakin mittareilla ihan lahjakaskin, en koskaan päässyt kilpailemaan täydelle stadionille, puhumattakaan pauhaavan, suorastaan mylvivän kannattajajoukon eteen. Vertaamalla vaikka jalkapalloon, Suomessa ei liigapelaajat ikinä pääse niin mahtavien yleisöjen kannustamaksi! Ehkä maajoukkueessa, mutta minusta ei sellaista futaria tullut. Se on aina yhtä upea kokemus! Kilpailuissa samaan aikaan suorittaa useampi joukkue, aikuisissa niitä on kentällä yhdeksän, nuorissa kaksi, viestissä 2-3. Eihän ne kaikki tietenkään juuri meille hurraa, mutta se fiilis, se adrenaliini, joka alkaa virtaamaan suonissa jo kentälle siirryttäessä ja kun pilliin viimein puhalletaan, kisa käynnistyy ja neljä vuotta ulosmitataan jokaisesta yhdessä hujauksessa – se on, on todellakin erityistä! Jokainen vähääkään kilpailuhenkinen saa siitä niin päräyttävät kiksit, ettei todellakaan halua jäädä ensi kerrallakaan siitä paitsi. Olen yksi heistä.

Sitten on vielä nuorten kilpailut, joissa olen saanut olla pari kertaa ohjaajan tai valmentajan roolissa. Miten vaikeaa onkaan seurata kisaa ulkopuolisena katsomossa ja vain toivoa omilleen parasta. Mitään et voi enää joukkueen eteen tehdä, järsit vain kynsiä, se on yhtä aikaa niin hirveää, mutta samalla niin mahtavaa. Ja kisaviikkoon kuuluu paljon muutakin. Junnujen kanssa oltiin Sveitsin Martignyn kisoissa, siellä oltiin Sionin laaksossa, jylhien vuorten syleilyssä ja josta kilpailuorganisaatio tarjosi joukkueille upeita päiväretkiä. Ajettiin funicularilla vuorenrinnettä (toimi muuten paremmin kuin Turussa) ja pienellä junalla aivan vuorenreunoja nuolten valtavalle padolle, josta oli näkymät aina Mont Blancille saakka ja missä ryhdyttiin lumisotasille keskellä heinäkuuta. Käytiin veneajelulla maanalaisella järvellä ja maailman korkeimmalla sijaitsevassa eläintarhassa ja sen päälle pulahdettiin uimaan sulamisvesistä täytettyyn luonnonvesialtaaseen. Ehkä paras muisto tästä kuitenkin jää omaan mieleeni, kun tiedän että näitä kokemuksista nuoret eivät tule eläissään unohtamaan, ei satavarmasti! Se on todellakin erityistä. Olen ollut etuoikeutettu, kun olen saanut olla mukana ja ennen kaikkea mahdollistamassa meidän upeille nuorille jotakin mitä he eivät olisi koskaan muuten päässyt kokemaan.

Mitä kv-toiminta on sinulle antanut? 

Voi voi. Niin paljon! Ehkä jo olen vastannutkin tähän.

Junnuna sain Saksasta kaverin ja ehkä kohensin siinä samalla vähän kielitaitoakin. Mutta kaiken kaikkiaan ihan huikea juttu 15 vuotiaalle.

Ilman kilpailujen kansainvälistä aspektia, en varmaan olisi edes niin kiinnostunut lajista. Suomessa on paljon palokuntalaiskilpailuja, ne kaikki on hienoja ja paikkansa ansainneet. CTIF tarjoaa näistä seuraavan kulman, sen kansainvälisyyden, joka tuo puolestaan uusia ulottuvuuksia. Ja kukapa ei haluaisi joskus kilpailla olympialaisissa?

Tapahtuma on ihan eri sfääreissä kuin mitä Suomessa kilpailutapahtumat useimmissa lajeissa voi olla! Etenkin Keski-Euroopassa palokuntalaiskilpailut on niin järjettömän kilpailtuja, ne on arvostettuja ja lukuisat palokunnat esim. Itävallassa tai Saksassa saavat vain haaveilla kansainvälisistä kisoista. Kilpailu edustuksesta on siellä niin äärettömän kovaa. Ehkä julmaakin sanoa, mutta me Suomessa ollaan oltu etuoikeutettuja osallistumaan näihin, koska maakiintiöt ja kilpailevien joukkueiden lukumäärä. Ja onkin suorastaan rikollista olla hyödyntämättä ja kokematta jotakin mistä muissa maissa palokuntalaiset saattavat vaan haaveilla. Olen nauttinut ihan jokaisesta ja olen täysin vakuuttunut, että ihan jokainen sen kokenut on kanssani samaa mieltä.

Miten tästä voi muuten hyötyä yksilö ja yhdistys?

Tietenkin eri lailla ja varmaan tähänkin olen jo vastannut.

Erityisesti nyt kun korona on vienyt kaiken kanssakäymisen, on ollut mukavaa tavata palokuntayhteisöä muissakin merkeissä kuin vain keikalla tai osastojen harjoituksissa. Liikunta aina myös tuulettaa kivasti ”ullakkoa”, antaa vastapainoa työhön ja arkeen ihan yleensä. Kuten todettua, yksilönä voit saada oikeasti elinikäisiä ystäviä, näet eri kulttuureja, siis avartaa omaa ymmärrystä. Yhdessä kilpaileminen on haastavaa, etenkin tässä lajissa, kun ihan jokaisen suoritus näkyy kellossa, mutta onnistuessaan varmaan triplaa fiilikset ja palkitsevampaa kuin yksin ikinä!

Meillä kilpailutoiminta on myös toiminut rekrytointikanavana, olemme saaneet uusia jäseniä sen kautta. Ja tiivistäähän tämä entisestään porukkaa, niin kuin mikä tahansa joukkuelaji tekee. Jopa talkoisiin on löytynyt halukkaita.

Mitä se vaatii?

Tietenkin joukkueen, 10 henkilöä ja niille yhteisen tavoitteen ja varmaan vähän malttiakin alkuun. Hyvässä ohjauksessa homma lähtee yllättävän nopeastikin rokkaamaan. Ja vaikka alkuun ei koko bändiä löytyisikään, niin lisärekrytointia voi tehdä matkan varrellakin.

Ja parastahan on, ettei tämä kaikki oikeastaan maksa alkuun juuri mitään ja vastineeksi on mahdollista saada ennalta kokemattomia kokemuksia kansainvälisissäkin ympyröissä. Pidemmän päälle kisaaminen vaatii toki oman kaluston ja kilpailuvarusteet, jollei siihen soveltuvia löydy valmiiksi palokunnalta.

Tavoite tietenkin määrittelee paljon, vaatimukset kiiltävimpiin mitskuihin on luonnollisesti ihan eri tasolla, kuin vaikka veteraani-ikään ehtineillä, jotka tavoittelevat vain omaa parastaan.

Kuinka rahoitetaan?

PSR, SPEK, kansallinen CTIF komitea ja alueelliset liitot tukevat toimintaa, meillä UPL ja LUPE ja on arvokas osa kokonaisrahoitusta. Meillä myös oma palokunta avustaa, mutta ainakin meillä pääosin rahoitus hankitaan erilaisilla talkootöillä. Rahoituksesta valtaosa kuitenkin kuluu joka neljäs vuosi matkabudjettiin, mutta onneksi sitäkin tuetaan ja PSR mm. kustantaa joukkueiden majoituksen ja muonituksen, niin ettei kilpailijoiden tarvitse murehtia muusta kuin että järjestää itsensä kisapaikkakunnalle.

Mistä löytyy ko. toimintamuodosta lisätietoa?

Kilpailusäännöt ja muut kansalliset lisätiedot löytyy varmaan helpoiten ctif.fi -sivuilta. Kilpailusuorituksia puolestaan löytyy youtubesta monillakin hakusanoilla esim. ”CTIF 2017 Villach” jolla viitataan edellisiin kansainvälisiin kisoihin, ”CTIF 2019” viittaa vastaavasti viimeisimpään nuorten kisoihin. Tulevien kisojen viralliset sivut löytyy: ctif2022.com. Sen kautta voi myös nähdä live-seurantaa heinäkuussa järjestettävistä kisoista.

Lisätietoja saatte varmasti myös Suomen päätuomareilta, kilpailuihin aiemmin osallistuvilta, ks. ctif.fi, SPEK:stä, mutta ainakin ihan varmasti ottamalla yhteyttä ctif@nummelanvpk.fi. Eikä ole väliä mistä päin Suomea kyselet, halutessanne saadaan teidät kartalle ja upean harrastuksen pariin.

Vapaa sana:

Kiitos, että minua kysyttiin haastatteluun ja sain kertoa oman CTIF-tarinani. Toivottavasti edes joku jaksoi lukea loppuun saakka ja jollekin saman kokeneelle vastaavia ajatuksia tai herätin edes pienen kipinän jollekin uudelle kokeilla lajia. Kokeilkaa siis edes, jos ei syty niin ei syty, mutta lupaan että jos jengin kasaan saatte, maalissa todellakin roihuaa! Ota yhteyttä, tulevaisuus voi olla uskomattomampaa kuin mitä voitte kuvitellakaan ja mitä osaan edes sanoiksi kuvata.

Ihan loppuun haluan vielä kertoa lyhyesti terveiset suurimmalle vaikuttajalleni, joka on todellisuudessa johdattanut minut näihin lukuisiin toinen toistaan upeampiin kokemuksiin tielläni CTIF-kilpailutoiminnan parissa, joita en ikinä vaihtaisi pois. Kiitos Tapsa!